tiistai 5. huhtikuuta 2016

24.3

Heti aamusta sain tilauslistan käteeni ja lähdin etsimään listassa olevia kalusteita ja keräsin ne lavoille jonka jälkeen kelmutin ne. Kaikkien tilauksien jälkeen siirsin ne lastauslaiturin viereen josta ne lähtevät illalla liikkeelle. Kerkesin kaiken tehdä ja lähdin 11 aikaan ruokkikselle ja pomo sanoi että ei tarvitse enään tulla takaisin. Oli kiva ja nopea viimeinen työpäivä.

23.3

Tänään aloitin aamuni patjakuorman purkamisella, jonka jälkeen merkkasin niihin lähtöpäivän ja paikkakunnan. Purun jälkeen menin lajittelemaan loppupäiväksi sotkan, askon, thomartin ja finlaysonin paketteja omille lavoille paikkakuntien mukaan.

22.3

Tänään olin koko päivän pakettien lajittelussa ja kelmuttamisessa. Tänään pääsin ajamaan enemmän sähköpässillä ja siirtelemään ja hakemaan lavoja. 

21.3

Tänään aamupäivällä autoin sotkan pakettien lajittelussa. Sekun saatiin tehtyä lähdin auttamaan toista työntekijää tavaroiden etsimisessä ja pakkailussa, löydettiin kaikki mitä pitikin jokaista tilausta kohti. Tämän jälkeen kelmutin ja siirsin ne omiin koloihin.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

18.3

Tänään oli helppo päivä kun iltavuoro oli myös aamuvuorossa! Saatiin nopeesti paketit lajiteltua ja kelmutettua. Loppu päivästä purin yhden pienen sänky kuorman. 

17.3

Aamusta purin yhden kuorman kesäkalusteita, purkamisen jälkeen merkkasin päivämäärät ja paikkakunnat mihi ja milloin ne lähtevät. Merkkailujen jälkeen lähdin auttamaan pakettien lajittelussa ja kelmuttamisessa loppu päiväksi 8-15. N.14 iltavuoro saapui ja asettelin lajittelu lavat omiin kohtiinsa ja kävin hakemassa sekalavoja joita lajittelin klo 15 asti.


16.3

Tänään autoin pakkailussa, kelmuttamisessa ja siirtelyssä. Merkkailin myös paketteja ja liimailin särkyvää tarroja tarvittavin paketteihin. Kokeilin myös vannekiristintä.